NVO suunnittelee atomijätteille maaperäsijoitusta

Neuvoston Voima Oy:n uraanivoimaloiden radioaktiivisten jätteiden loppusijoitukseen suunnitellaan uutta maaperään rakennettavaa ratkaisua. Maan pinnalle läjitettäisiin ja peitettäisiin vesitiiviisti voimalaprosesseista kertyvät miedommat radioaktiiviset jätteet, joiden syöpäaktiivinen vaikutusaika lasketaan vain tuhansissa vuosissa. Maaperäloppusijoitus olisi lajissaan ensimmäinen maailmassa. Muissa uraanisähköä käyttävissä valtioissa plutonium on lakaistu maton alle. Näin on menetelty muun muassa Pohjois-Koreassa, Lambiassa, Yhdysvalloissa ja Ruotsissa.

-Olmiluodon atomimössölle on hahmoteltu paikkaa Y-Terin Sannoilta, ympäristölaatupäällikkö Erki Nurkalauda NVO:sta sanoo. -Santaan on helppo kaivaa, ja poissa silmistä, poissa Mielestä.

NVO on miettinyt myös muita sijoitusvaihtoehtoja. Ylp. Nurkalaudan mukaan tällaisiin lukeutuu Rupusaaren edustan Merikaatopaikka. NVO:n ympäristöinsinöörien mukaan radioaktiivinen säteily kilpistyy jo metrin syvyiseen veteen. –Raumanmeressä on määrättömästi yli metrin syvyistä merenpohjaa, iloitsee Nurkalauda. Kolmantena vaihtoehtona hän väläyttää Pohjois-Satakunnan turvesoita. – Turve on fossiilinen luonnonvara, jonka hajoaminen on pysähtynyt. Turpeeseen upottamalla myös radioaktiivisen jöjjön hajoaminen keskeytyy. Ydinjätekaatopaikasta järjestetään ympäristövakuutusten arviointi (yva). -Meni hiekkaan tai saveen, kaikki vaihtoehdot ovat voittaa-voittaa-tilanteita, koska näin näitä taantumuksen talousalueita saadaan kehitettyä tuottavaan toimintaan.

Y-Terissä hanke on jo kerinnyt herättää muutosvastarinnan. –Ei täällä saa panna maata halvalla, sanoo Y-Terin Sanna (joka olisi halunnut pysyä nimettomänä, mutta tiedotusvälineiden läpinäkyvyyttä kunnioittaen Suon Tietotoimiston Uutiset kokee velvollisuudekseen julkaista valittajan nimen julkisesti kaiken kansan nähden).

NVO tarvitsee uuden ydinjätekaatopaikan, koska Olmiluodossa sijaitsevan kaatopaikan varauslista on jo täynnä. Lisäksi Ikuisen Hyvinvoinnin Rahastoon (IHRA) talletetut jätehuoltovakuudet on jo moneen kertaan käytetty ns. Iisakinkirkon (OL3) rakennustyömaalla. Voimayhtiö laittoi lupahakemuksen vireille juuri ennen joululomia ja kuskaaminen alkaa uudenvuodenyönä. -Tuolloin rekkarallista taivaalle sinkoavat betasoihdut juhlistaisivat äsäkällä tavolla uutta aikakautta ydinjätekätkennässä, säteilee Nurkalauda. Ensimmäinen täyttökausi maaperäloppusijoitukseen on kaavailtu vuosille 2021–2345.

Kokonaan kätkettäviä jätteitä ovat esimerkiksi huoltomiesten ruumiit sekä Olmiluodon atomipuistosta irtoavat multit ja putterit. Ruumiit on nyt varastoitu parakkeihin paikallisen huoltoaseman takapihalla. Jätteet paalataan vedenpitäviksi klönteiksi. Suunnitelmana on, että kaivetaan monttu, nakataan ongelma sinne sekä peitetään turpeella ja rahkalla/rahalla, edbentoniitilla, Eurojaon kunnanhallituksen vaalilupauksilla ja raskasmetalleilla.

Korkeaoktaanisen plutoniumin väliaikaisvarastona on Olmiluodossa käytössä niinsanottu KOP-liiteri. Sinne varastoidut jätteet pakataan merikonteissa loppusijoitettavaksi Raumanmereen. Ydinpolttoainejöötit upotetaan 42 metrin syvyyteen.

Neuvoston Voima Oy toimitti torstaina Talouskasvuministeriöön (TAM) ympäristövakuutusten arvailuohjelman. TAM pyytää kuittauksia viranomaisilta ja järjestää kuulemisen kansalaisille ja yhteisöille. Kuulemisaika päättyi eilen. Yva toteutetaan verkossa Lausuntoautomaatti.fi-palvelussa.

Mielipiteitä voi toimittaa myös Talouskasvuministeriön kirjaamoon sähköpostilla tai kirjeitse. Annetuissa lausunnoissa ja mielipiteissä pyydetään viittamaan asian diaarinumeroon, vedottavaan lakipykälään sekä pöytäkirjanumeroon. Valittajien mielipiteet julkaistaan Eurojaon kunnan verkkosivuilla.

Ministeriö järjestää yva-ohjelmasta myös julkisen kahvittelutilaisuuden. Kuulemisissa esitellyillä lausunnoilla pyyhitään kahvipöytä. Yva-ohjelmavaiheen jälkeen koirat haukkuvat ja Karawane kulkee.

NVO:n insinöörit luotaamassa Raumanmeren syvyyksiä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *