Rupusaareen rakennetaan satama

Oleilumessuhankkeen tonttien menekki on ollut pienoinen pettymys Kunnallismafialle. Raksapäällikkö Leka Hammar laatikin tänä aamuna aamutupakalla käydessään uuden kaavan malluaskin käärepaperiin.

-Rakennetaan satama!

Kunnan varapresidentti Juhana Pellinapa on keksinnöstä ihan silakkana.

-Kuntaahan on jo vuosikymmenet koetettu markkinoida satamakaupunkina. Uusi satama piristää liettynyttä talouttamme kummasti.

Osasyynsä Kunnan satamien nihkeään suosioon on, että Kunnan keskusraitti on sijoitettu 20 kilometrin päähän.

-Kunnassahan on jo pirtu-, uraani- ja minkinrehusatamat. Uuden sataman luonnetta emme ole vielä pähkäilleet, mutta olemme paikallisaviisissa julistaneet suunnittelukilpailun aiheesta.

Messualue on mahdollista ottaa uuteen tuottavaan käyttöön hyvin noileasti, sillä oleilumessutonttien huutokaupan yhteydessä painotettiin, että ellei rakentamista ole aloitettu viikon kuluessa, tontti siirtyy takaisin Kunnan omistukseen.

-Satamat ovat kivoja. Kunhan sinne ei vain tule laivoja, tuumailee päällikkö Hammar.

Katamaraanista kalanruokaa

Viime kädessä Kunnan käsiin päätynyt katamaraani aiotaan kiireenvilkkaa upottaa Rupusaaren merikaatopaikalle. Saatuaan aiheesta peräti satakunta hutkintapyyntöä satamapoliisi ei enää voinut laittaa kaikkia valittajia putkaan, ja sen oli ryhdyttävä setvimään tapausta. Kunnallismafialla onkin nyt kiire hävittää tapaukseen liittyvää todistusaineistoa. Alus yritettiin upottaa perinteiselle paikalle saaren edustalla sijaitsevalle Viiskulman eli Pentagrammimatalikolle.

Upottamishanke kuitenkin kariutui heti alkuunsa, kun katamaraani hinattaessa juuttui pohjastaan kiinni, ja jököttää nyt pasaatia uhmaten Pentagrammimatalikolla. Kuntaa lähestyviä rahtialuksia kehotetaan toistaiseksi kiertämään Satama kaukaa.

Pentagrammimatalikon laivanraato.

Laivamuseokin heräsi arkustaan ja innostui Rupusaareen liittyvien kulttuuriaarteiden säilömisestä. Päällikkö Hammarin malluaski on nyt restaurantoitu maakunnallisarkistoon.

Bin Ladenille patsas

Rupusaari-Seor aikoo pystyttää patsaan laivanvarustaja Saddam Binladenille. Yhdistys huusi viimeyönä Ebay-nettikaupasta 1 430 ekulla Yhdysvaltain armeijan kauppaaman Saddam Husseinin patsaan. 20 metriä korkea painolastikalliosta viilattu & höylätty näköispatsas aiotaan pystyttää Rupusaaren aallonmurtajalle.

-Itseasiassa patsaita on tulossa tänne 11, kun vahingossa painoin sitä ykköstä toisen kerran, kun en tiennyt, että menikö se oikein vai ei, selvittää Vilmeri Gröngrön kotiseutuyhdistyksestä.

Alkaa siis näyttää siltä, että oleilumessuille saapuvia naurulaisia on vastassa karikolla keikkuva katamaraani ja yksitoista tymäkkää Saddam Husseinia.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *